Tietokone on hyvä välinen monenlaiseen: tiedonhakuun, vertailuun, yhteydenpitoon ja vaikkapa tällaiseen bloggaamiseen. Välillä opiskelijoista saattaa tuntua, että jos välineenä on tietokone, ollaan lähellä päämäärätöntä surffailua. Näin ei suinkaan ole, tai ainakaan pitäisi olla.
Tänään oppitunneilla olemme harjoitelleet blogin muokkausta (tekstityyppi, tekstin ja taustan värit, kuvien lisääminen, muokkausten tallentaminen) sekä kommentti- ja lukija-asetusten säätämistä sellaisiksi, että voimme kirjoittaa kommentteja ja pikalinkin kautta päästä lukemaan toinen toistemme blogeja. Ryhmässä on ollut todellista yhteistoiminnallista oppimista: opiskelija, joka on taitava ja kokenut bloggaaja, on opastanut muita, ja muut, sitä mukaa kun saivat blogin toimintaa haltuunsa, ovat avustaneet muita. Yhdessä on ihmetelty, vähän hermoiltu ja sitten selviydytty. Opittu se, ettei koko blogimaailmaa ja lukuisia asetuksia tarvitsekaan saada hallintaan parilla ensimmäisellä blogikerralla.
Olemme puhuneet siitä, millaisia sääntöjä on kuvien käyttöön. Mitä vain ei saa julkaista. Olemme pohtineet sitä, kuinka julkiseksi kannattaa antaa kommentointimahdollisuus tai mitä kaikkea kannattaa antaa palveluntarjoajan jaettavaksi. Väittäisin, että tämä on kaukana "vain surffailusta" :-)